sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Elossa edelleen

Kyllä täällä vielä hengissä ollaan, vaikka blogihiljaisuutta on jatkunut liki 2,5 kuukakutta. Hiljaisuutta on ollut muutenkin, kuin vain täällä blogissa ja takana on henkisesti hyvinkin vaikea alkusyksy.
Monenlaista kurjuutta kerääntyi samaan kasaan ja välillä jo tuntui ettei voimat vaan enää riitä sen kaiken kantamiseen.
Ehkä kongreettisin asia on se, että meitä on täällä yksi vähemmän. Jouduimme luopumaan toisesta koirasta ja neitikoiran kanssa on jouduttu opettelemaan uusia kuvioita lauman pienentyessä.

On tässä syksyssä jotain hyvääkin ollut, päivät täyttyvät nyt uudenlaisella aikataululla ja mielekkäällä tekemisellä. Tuli haettua opiskelemaan uusia kuvioita ja kauan haaveiltu alan vaihto on nyt todellista:)

Jotain pieniä puuhailujakin on tullut tehtyä ja syksy alkaa näkyä jo ainakin parvekkeella.
Paljon on suunnitelmia odottamassa toteutumistaan, mutta kaikki aikanaan, nyt lähinnä keskitytään nauttimaan olemassa olevasta ja muistetaan etsiä taas sitä positiivista pilkahdusta asioista:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti