Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, alkusyksy oli rankka ja sisälsi myös suuren menetyksen. Silloin en vielä tiennyt, että edessä on vielä suurempi menetys. Niin suuri, ettei sille edes löydy sanoja.
Elämää täynnä olevasta neitikoirasta, pienestä brasilialaisesta prinsessastamme tuli enkelikoira. Suolistotulehdukseksi luultu tila olikin myrkytys, antibiootit ja nesteytys eivät auttaneet ja pieni rakas lähti luotamme sateenkaarisillalle.
Meille jäi suru, itku ja ikävä joka ei helpota. Tyhjyys on läsnä koko ajan.
.JPG) |
| Nuku rauhassa rakas, nyt ei enää satu |
Meihin ihmisiin sattuu sitäkin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti