sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa Mud Caket

Meillä tykätään mutakakusta, ihan siitä perusversiosta tummalla suklaalla tehtynä. Eilen tuli kokeiltua jotain muuta, kuten otsikosta voi päätellä.
Ja kuten aina, jotain ensimmäistä kertaa kokeillessa, on todennäköistä että jokin menee ihan vähän pieleen. Niin nytkin! Minuutti liikaa paistoaikaa ja niinhän ne oli kun laavaa syöksevä tulivuori ja aavistuksen liian kypsiä.
Makuun se ei millään lailla vaikuttanut ja kun päälle vielä laittoi kevyesti vadelmakermavaahtoa, oli lauantain herkulliset kalorit taattu:)

Tässä ohje, jolla tein:
100g valkoista suklaata
100g margariinia
3/4dl ruokokidesokeria
2 munaa
1,5 dl jauhoja (itse käytin tällä kertaa Sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta)
0,5 tl leivinjauhetta

Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi, lisää munat koko ajan vatkaten. Lisää sulatettu suklaa. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina 10-12 muffinivuokaan ja paista 200 asteessa 8-9 minuuttia.

Ennen seuraavaa leivontakertaa täytyy inventoida kaapit ja tehdä puutelistaa, alkaa sen verran heikolta näyttää nykyinen varasto. Edes muffinivuokia ei ole, saati vaniljasokeria...

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti